SIKA!

Johnny ottaa kulauksen paskaisesta lasista. -Saatanan paska, hän lausahtaa hiljaa. Muutaman kaljan ja väljähtäneen kuoharipullon juotuaan hän seisoo vanhempiensa sängyn vieressä keskellä yötä kädessään pesäpallomaila. Johnnyn isä kuorsaa raskaasti. Oikea sika. Röhnöttää onnellisesti karsinassaan kuin mitään ei koskaan olisi koskaan tapahtunut. Ja äiti muka tietämättömänä mistään. Blam! maila kolahtaa nukkuvan isukin kalloon ja ennen kuin äiti ehtii tajuta mitä tapahtui saa hänkin osansa. Hetkeä myöhemmin molemmat Johnnyn vanhemmista heräävät sidottuna keittiöstä. Isä tiskipöydällä pää vasten hellanlevyä ja äiti, jonka pää oli puoliksi uunissa. Uunissa oli myös pullo räjähdysaltista kosaania, joka odotti uunin päälle kytkemistä.

Takaisinmaksu. Isä joka käytti Johnnyä hyväksi ja äiti joka käänsi katseensa kaikelta tältä. Kaikki se tuska jonka Johnny oli lapsuudessaan kokenut olisi näiden tuntien ajan vanhempien harteilla. -Vittuako sä meinaat, John?, isä kysyy. -Niinku sä et tietäis vitun paskiainen. Ja sä, vitun tekopyhä huora, niinku sä et olis tienny asiasta, Johnny huutaa vanhemmilleen ja kääntää levyn päälle liedestä. hetki hetkeltä levy kuumenisi ja Johnnyn isän niskat väsyisivät. Hetkessä lihan käry tuntuisi sieraimissa kuin grillijuhlissa joita perheen oli tapana pitää kesäisin. -Tää on myös Shannonilta, Johnny huokaa hiljaa.

Shannon. Johnnyn isosisko, joka ei kestänyt menneisyyden painetta, joka aiemmin samana vuonna oli tappanut itsensä. Ruumiinavauksessa löydettiin jälkiä raskaudesta joka oli ilmeisesti kotikonstein keskeytetty ja se oli turmellut Shannonin kohdun niin ettei tämä voinut enää tulla raskaaksi. Siksi Shannonin mies oli tämän jättänyt. Hänelle näet oli toiveita perheestä, jota hän ei Shannonin kanssa tulisi saamaan. Menneisyyden tapahtumat vainosivat Shannonia eikä tämä ollut ensimmäinen kerta kun sisarukset olivat tehneet asiasta rikosilmoituksen mutta eihän heitä kukaan uskonut, sillä olihan Johnnyn ja Shannonin vanhemmat vanhoilliskatolisen kasvatuksen saaneita vaikutusvaltaisia ihmisiä eikä lähellekkään tavallista rahvaanomaista kansaa, joten tutkintaa ei koskaan pantu toteen liiallisen hälyn vuoksi. Nyt enää Johnny, perheen kuopus, oli ainoa joka tiesi miten asioiden laita oli noiden kulissien takana.

Palaneen käry täyttää huoneen samalla kun Johnny vaihtaa uuden, terävän kahdeksanmillisen puuterän akkuporakoneeseen. Hän työntää poran vasten isänsä pakaroita ja alkaa mielipuolisena porailemaan läpi lihan antaen veren vuotaa valtoimenaan ja välittämättä vanhempiensa aneluista, koska kukaan ei niitä kuulisi keskellä tätä harvaan asuttua omakotitaloaluetta. pora uppoaa lihaan kuin nälkäisen valkohain hampaat saaliiseen. Avunhuudot peittyvät Johnnyn mielipuoliseen nauruun hänen viiltäessään isältään sukuelimet ja pakottaen hänen äitinsä nielemään ne pala palalta. Seuraavaksi seuraisi koko tapahtuman pääesitys; Grand finalè, eli uunin kytkeminen päälle. Hetki jolloin kaikki tämä saisi loppunsa. Uunin lämpeneminen tiettyyn pisteeseen räjäyttäisi kaasupullon ja Johnnyn vanhemmat sen mukana. Mutta vielä sitä ennen olisi luvassa sanoin kuvaamatonta tuskaa koko rahan edestä. Johnny survoo poraa mielipuolisesti läpi vanhempiensa vanhan, ummehtuneen ihon. Veri ja ruumiinnesteet täyttävät koko keittiön. Johnny lopettaa huomatessaan isänsä lopettaneen hengittämisen ja alkaa välittömästi elvyttämään tätä. -Älä luulekaan vitun kusipää, et pääset näin helpolla. Hetken elvytettyään Johnny isä palaa tajuihinsa rukoillen: -John, älä pilaa elämääs tällä... -Haista vittu, vitun kiero paska! Sä oot jo pilannu mun ja Shannonin elämän! älä luulekaan että sä voit luikerrella tästä! Sun ja mutsin valheille tulee tässä ja nyt loppu!, Johnny vaahtoaa silmät kiiluen ja laittaa uunin ajastimelle. Sillä välin kun hänen vanhempansa viettäisivät viimeisiä hetkiään idyllisessä, nyt veren täyttämässä, keittiössä Johnny olisi turvallisesti matkalla ulkomaille.

Johnny sammuttaa valot poistuessaan ja ainoa valo joka paistaa läpi pimeyden on lieden merkkivalo ajastimesta.

Kissan kuolema

Ruudin haju tunkeutuu huoneessa olijoiden sieraimiin täyttäen keuhkot ja tajunnan. Korviin tulviva vinkuna voimistuu ja tinnittää pään sisällä. Kissa, joka oli selvästikin väärässä paikassa väärään aikaan makaa verisenä ja ruhjoutuneena eteisen kellastuneella matolla kääntäen päätään vielä hetken ennen kuin se menehtyy. Liike pysähtyy. Kissa on kuollut. Perheen isä, Mark, ryntää vauhdilla eteiseen olohuoneesta: -Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Hän riuhtaisee pumppuhaulikon Mickeyn kädestä ja voi luoja jos katse voisi tappaa kaikki huoneessa olijat näkisivät nyt Mickeyn kuolevan. -Älä edes leikilläs tee tollasta. Luulis että sun päässäs liikkuis edes jotain? Etkö sö vittu tajua että aina ku tuut metsältä ni sun pitää varmistaa että sun ase on tyhjä. Mickey katsoo setäänsä nolona ja pelästyneenä kulmien alta ja mumisee: -M-m-m- mut mä kyllä.. -Niin vittu varmaan katoit! Mark huutaa hänelle kurkku suorana ja lataa haulikosta loput patruunat lattialle.

Vain hetkeä aikaisemmin oli talon nuorempi poika Nic,Koko nimeltään Nicholas vaikka tuota nimeä hänestä ei käyttänytkään kuin hänen isoisänsä, minä ja hänen kaverinsa tulleet alas yläkerrasta tuohon samaan eteiseen, jossa kauhun hetket pian tulisi tapahtumaan. Perheen vanhempi poika, Jack, joka tuolloin oli 17-vuotias oli serkkunsa kanssa tullut metsältä. Pojat harrastivat metsästystä ja ammuntaa ja heillä molemmilla oli mukanaan haulikot, Jackillä oli päällekkäispiippuinen Remingtonin haulikko johon hän oli satsannut lähes kaikki kesätöistä ansaitsemansa rahat ja Mickeyllä oli pumppuhaulikko josta hän oli myöhemmin värkkäillyt omanlaisensa, laittoman johon pystyi kuuden patruunan sijasta lataamaan kahdeksan patruunaa. Perheen äidillä oli talon takahuoneessa, joka oli vain parin huoneen päässä eteisestä, oma ompelimo, jossa hän teki vaatteita mittatilaustyönä asiakkailleen. Epäonnen sanellessa tahtia hänellä oli juuri silloin asiakas sovittamassa pukua kun haulikko paukahti. Kaikki viisi poikaa, jotka olivat kuin ringissä eteisessä seisoivat kauhusta kankeina korvat lukossa.

Se mitä oli tapahtunut ei tuntunut kenestäkään todelliselta. Mickey oli leikittellyt haulikollaan eteisessä olettaen ettei se olisi ollut ladattu. Hän pyöritteli sitä ympäriinsä kunnes kissa tepasteli keittiöstä eteisen ovenpieleen. Haulikon liike pysähtyi ja Mickey tokaisi leikkisästi: -Kato, kissa.. Ja osoitti sitä aseella edelleen siinä uskossa että ase oli tyhjä. Silloin se tapahtui, ketjureaktio :Sormesta liipaisimen kautta iskuriin joka osuessaan nalliin joka ruudin välityksellä levitti tusinoittain pieniä, mutta siltä etäisyydeltä tappavia, lintuhauleja piipun läpi kohti kissaa joka räjähti kappaleiksi matolle. Jack, joka oli kaiken tämän syntyneen kaaoksen keskellä ainoa este joka seisoi Mickeyn ja tämän haulikon ja kissan välillä, oli saanut myös muutaman haulin jalkaansa ei edes huomannut jalastaan pulppuavan verta. Kaikki huoneessa olleet olivat hyvin vähäpuheisia ja ehkä syystäkin, sillä olisihan Mickey tietämättään voinut osoitella leikillään ketä tahansa meistä. Mark kääri kissan, tai sen mitä siitä oli jäljellä mattoon, jonka päällä se makasi ja kantoi sen pihalle jonne sen myöhemmin hautasi. Jack vietiin lähimpään terveyskeskukseen paikattavaksi ja vain luoja tietää miten he lääkärille sepittivät kaiken tämän ettei asiasta milloinkaan tehty minkäänlaista poliisitutkintaa vaikka niin on ampumatapauksissa tapana.

Päivän mietelause

Karin kätyri
on karikatyyri.

Tupakkaa

Savu velloo läpi sieraimien,

kierrätyslasin lävitse katsoo elämää;

tasaisen surinan

säestäen sen tanssia kunnes katoaa

nukkavierun paidan haju pistää, pysäyttää

ajatus karkaa savussa

Siitä olen varma.

Parveke, överit ja röökiä liesituulettimen alla

-Okei. Älä panikoi. Kyllä tää tästä. Jos mä vaan laitan pääni peiton alle niin ne häipyy. Johnny hokee itsekseen ja vilkuilee peiton alta ikkunaa kohti kylmän hien valuessa pitkinä noroina hänen otsaltaan. Pahoinvointi täyttää hontelon ruumiin kauttaaltaan hänen vääntelehtiessään pelosta. Kaikki tämä johtui vahvan kannabiksen ja usean nautitun oluen sekaisesta yhteisvaikutuksesta viisi milligrammaisten, lääkärin määräämien, diapamien kanssa joita hänelle oli annettu jännitykseen. Myös pitkään jatkunut unettomuus oli saattanut laukaista tai vähintään edesauttanut aistiharhojen syntyä, koska aiemmin koettu harhat olivat olleet lähinnä huvittavia ei niinkään pelottavia, mutta nyt hän oli kauhuissaan. Hän kuuli sydämenlyöntinsä hetki hetkeltä voimakkaampina kuin lähestyvinä askeleina. -Vittu jos mä tästä selviän niin mä lupaan, että mä en koskaan enää vedä mitään. Tai no ehkä parit oluet silloin tällöin mut siinä kaikki. Huumeet saa jäädä samoin ku pamitkin. Vaikka Johnny tiesi vain valehtelevansa itselleen nuo sanat rauhoittivat häntä. Äänet pään sisällä vaimenivat ja Johnny uskaltautui nousemaan sängystä, mutta ulos ei ollut menemistä joten hän pisti tupakaksi keittiössä, liesituulettimen vieressä tietysti ettei alakerrassa asuva, vanha vuokraemäntä saisi aihetta heittää häntä pihalle. Jos totta puhutaan tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Johnny koki vastaavaa. Ei, vaan tätä oli jatkunut ainakin jo kaksi vuotta. Tai siitä asti, kun Johnny aloitti koulunkäyntinsä. -Miten mä oon tullu tähän? Missä välissä mä oon menettänyt otteen mun elämästä? Miten kauan tätä oli jatkunut? -Tää on kaikki Peten syytä! Se tästä on vastuussa en mä.

Peter. Johnnyn luokkakaveri uudessa koulussa, joka yläasteesta saakka oli ollut erityisen kiinnostunut kemiasta, vaikka koulussa arvosanat jäivätkin usein heikon viitosen tasolle, oli hän kotikemistinä vähintään kympin oppilas. Varsinkin kun kyseessä oli THC tai PCP tai mikä tahansa muu hallusinoiva päihdeaine. Pete, niin kuin kavereilla oli tapana häntä kutsua, oli juuri se yksi ja ainoa henkilö, jonka vaikutuksesta tuo entinen "kiltti poika", kuuden Laudaturin ylioppilas sekä armeijassa reserviupseerikoulun käyneen ja lakiopintonsa aloittaneen Johnnyn oli turmellut. Tai näin ainakin Johnnyn vanhemmat olisivat ajatelleet jos he tietäisivät mitä heidän kultapojulleen oikeasti kuuluisi. Johnny oli onnistunut luomaan kulissin, valheen johon hän jopa itse toisinaan uskoi, ehkä se johtui skitsofrenia-oireista joista hän oli viime aikoina alkanut kärsiä runsaan kannabiksen käytön johdosta tai sitten syy oli siinä että hänestä oli kehittynyt kelpo valehtelija noiden kahden vuoden aikana. Joka tapauksessa Johnny tajusi että nyt oli tullut raja vastaan, jonka ylittämällä takaisin pääsyä ei enää olisi. Hän tiputtaa loput tupakasta puolittaiseen kaljapulloon ja menee kylpyhuoneeseen. Todellisuus lähestyy taas kun aineiden vaikutus lakkaa ja nopeasti kasvava, tiedostettu itseinho pakottaa Johnnyn kuumaan suihkuun. Puolen tunnin jälkeen olo on taas paljon parempi, mutta hän ei suihkussa ollessaan ole kuullut oven käyvän. - Mitä helvettiä sä täällä tähän aikaan teet? Johnny kysyy tyrmistyneenä Peteltä, joka on sillä välin tullut sisälle. -No, mitä vittu luulet? Kai sitä nyt saa omaan kämppään tulla! Ja sitäpaitsi kellohan on vasta kymmenen illalla ja miks helvetissä sun piti taas vetää överit vaikka mä oon sata kertaa sanonu että ota rauhallisesti? Saatiin taas jätkien kanssa kantaa sut tänne keskellä päivää. Pete ärähtää. -Ja nyt ku oot näemmä selvinny edes vähän ni lähetkö messiin vai aiotko jäädä tänne koko illaks? -No lähen, lähen! Oota nyt vähän ku mä vedän kuteet niskaan. Johnny tokaisee vittuuntuneena. -Ootsä laatannu mun sänkyyn?! Pete huutaa. - Voi helvetti sun kanssas! koita nyt tulla sieltä! Johnny tulee ulos kylpyhuoneesta ja kaappaa loput kaljat jääkaapista ja kaksikko painelee ulos huudellen yöhön.

Kynä kädessä=Kala kuivalla maalla?

Ensimmäinen blogimerkintä ikinä. Ajattelin aluksi että mistä lähtisin liikkeelle. Ei paineita. Ei mahdottomia vaateita. Hetki siihen meni kun tajusin että: "Helvetti, enhän mä ole oikeastaan koskaan kirjoittanut mitään huvikseni tai vapaa-ajalla, ilman että olisi ollut pakko tai etteikö ne olisi ollut koulujuttuja tai jotain vastaavaa". Niin ja yksi asia on kanssa etten osaa kaikkia oikeinkirjoittamiseen liittyviä sääntöjä niin hyvin, etteikö tulisi jatkuvia pilkkuvirheitä tai aina kun jotain alkaa kirjoittelemaan tulee esiin se fakta, että enhän minä edes osaa muodostaa kunnollisia lauseita. Eli toisin sanoen mulle on äärimmäisen vaikeata aloittaa mitään tekstiä kun aina tulee joku stoppi ja se tyssää sitten siihen. Hohhoijaa, esseiden kanssa ilo vasta irtoaakin, kun yleensä huomaa että otsikon alapuolelle on kertynyt kokonaiset puolen sivua tekstiä kolmessa tunnissa. Jotenkin vaan se ajatus katkeaa aivojen ja sormien välillä ja kädet kramppaa ja sitä myöten myös pää antaa periksi ja ulosanti on nolla.

Voi se silti olla sitäkin etten ole koskaan ollut mikään kauhean innokas lukemaan mitään kirjoja, jos nyt vaikka perustelen väitteeni vielä sillä että koko eletyn elämäni aikana olen lukenut reilusti alle 100 kirjaa. Tai jos en edes hirveästi valehtele niin se luku on varmaan reilusti alle 50.

Siltikään en ole vielä valmis luovuttamaan, mutta kyllä mä sen jo tiedän ettei musta koskaan mitään kirjailijaa tule. Ehkä se vaan on sitten niin ettei kaikkia oo tehty lukemaan kirjoja. Tai kirjoittamaan niitä.